Apostolinen usko

2017

 
 

Lähes 2000 vuotta on kulunut siitä, kun syntien sovittaja Jeesus Nasaretilainen opetti ja vaikutti nykyisen Israelin alueella. Hän keskittyi 12 läheisimmän miehen valmistamiseen pelastussanoman eteenpäin viemiseksi. He, 12 apostolia olivat varhaisimman seurakunnan johtajia.


Tänä päivänä on edelleen mahdollista löytää sama tuoreus ja evankeliumin puhtaus, mikä apostoleilla tuolloin oli. He olivat ihmisiä, niinkuin mekin ja Isän Jumalan ilmoituksen mukaan hän ei ole puolueellinen, vaan sama armo ja armon mukana tulevat lahjat ovat jokaisen ulottuvilla joka hetki.

 

Apostolisesta ajasta tähän päivään